torstai 25. heinäkuuta 2013
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Vasikka-pistaasi -makkaroita ja muita grilliherkkuja
Muutama kuva eilisillan grilliherkuista. Ihanan, vanhan, valkoisen puutalon puutarhassa grillailimme – tai siis istuimme kuoharia siemaillen ja katsoimme, kun illan isäntä grillasi ammattilaisen ottein vasikka-pistaasi -raakamakkaroita, mureita ja täydellisen maukkaita naudanpihvejä, ananasta, kesäkurpitsaa, halloumia ja muita suussasulavia herkkuja. Täydellistä! Ten points! Kiitokset isäntäväelle ♥
Eikä hyvää fiilistä ainakaan latistanut rauhallinen pyöräily lämpimässä kesäyössä lammen rantaa kiertävää polkua pitkin takaisin kotiin.
Illalle on luvassa jatkoa. Jännityksellä odotamme, mitä kaikkea tästä seuraa.
Marjajäädyke - ja kuinkas sille kävikään?
Ou nou... Ajatus oli kauniimpi kuin lopputulos. Viime hetken hätäilyllä ystävien grilli-illan jälkiruoaksi suunnittelemani marjajäädykkeen pinta suli lämpimän veden alla liikaa, eikä lopputuloksesta tullutkaan niin kaunis kuin toivoin. Maku oli kuitenkin kohdillaan, joten resepti jakoon vaan.
Puolitin alkuperäisen ohjeen marjamäärän, mutta silti marjasiirappia tuli ehkä viisinkertainen määrä tarpeeseen nähden. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut laittaa sitä enemmänkin, jotta siirapista olisi tullut enemmän makua. Tekovaiheessa ajattelin kuitenkin enemmän ulkonäköä, enkä halunnut, että valkoinen vaahto värjäytyy kokonaan.
Alkuperäisessä ohjeessa oli kreikkalaista jogurttia, mutta itse käytin turkkilaista. Pieni vaikutus makuun eri jogurteilla saattaa olla, mutta ei turkkilainen ainakaan huono vaihtoehto ollut.
Huomaa, että reseptistä jää sivutuotteeksi aikamoinen määrä keitettyjä marjoja, joille voi keksiä hyötykäyttöä oman maun mukaan. Minä keitin niistä perisuomalaisen kiisselin.
No niin, nyt on viimeisetkin viime kesän marjat pakastimesta käytetty. Ja uusien pakastaminen aloitettu. Ostin eilen laatikollisen mansikoita ja pakastin niitä pieniin rasioihin. Omaksi hämmennyksekseni huomasin, että olin kirjoittanut kansien tarroihin "Mansikka -12". En ymmärrä, miksi elän edelleen vuotta 2012. Tietokoneen näppäimistölläkin kirjoitan jatkuvasti 2012, kun pitäisi kirjoittaa 2013. Aiempina vuosina tämä ongelma on poistunut tammikuun aikana, mutta tänä vuonna ei. Outoa. Onko kukaan muu jäänyt edellisvuoteen?
Kaisa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











