perjantai 31. toukokuuta 2013
Raakaruokaherkkuja manteleista, kvitteniä ja naisen elämää.
Eilen istuimme iltaa maistellen herkkuja ja pohtien, mitä on naisen elämä. Emme keksineet yhtään hyvää syytä olla olematta juuri sellaisia naisia, kuin olemme. Mikä on sen hienompaa naisen elämässä, kuin huomata että ympärilläsi on ihan samanlaisia ihania naisia, menet sitten minne tahansa. Ja sitä paitsi, aina on mukavampi herkutella yhdessä!
tiistai 21. toukokuuta 2013
Sweethearts went well...
Ravintolapäivän bistromme ylitti jopa omat odotuksemme! Kuka meistä olisi uskonut, että ihmisiä tulisi toistaa sataa neljän tunnin aikana.Yksi meistä aavisteli kuitenkin jotain ja viime tingassa pisti paineita lisää sämpyläsektorille.Yötä myötenhän niitä sitten tehtailtiin ja samaan aikaan toisessa osoitteessa, kaalia taidettiin raastaa oikein hartiavoimin pikkutunneille asti.
Seuraavaa kertaa varten ostan ainakin toisen uunin,lisää pöytiä ja tuoleja, jääpalakoneen,vieläkin isomman yleiskoneen....
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Makeansuolaisia burgereita ja muita erikoisuuksia
Juhana ja muut kalastajat hoi! Ravintolapäivän helmi löytyy 18.5.2013 Kauniaisista.
Lue lisää Facebook-sivultamme.
tiistai 14. toukokuuta 2013
Jos sitä voi syödä, sitä voi käyttää iholla.
Ainakin kookosöljy ja sokeri toimivat- mitä tulee ihon kuorintaan, meikin poistoon, hiusten hoitoon ja aurinkosuojaan iholla. Joku sanoi käyttävänsä jopa deodoranttina, siis kookosöljyä. Tuskin kai kukaan äityy sokeria kokeilemaan, miten se muka pysyisi kainaloissa. Paitsi, jos siihen sekoittaisi vähän hunajaa. Ei ehkä kuitenkaan.
Kookosöljykään ei kuulosta ihan tahrattomalta vaihtoehdolta. En myöskään lähtisi kokeilemaan voita muuhun kuin sisäiseen käyttöön. Tosin, joskus jossain mainoksessa nainen oli keksinyt margariinillekin uuden käyttötarkoituksen, hän voiteli sitä vartalolle ja avot, kesäleninki sulahti vaivattomasti ylle. Voi vaan kuvitella, miltä se sitten illan mittaan alkoi tuoksahtamaan, hajuveden ja hien kera...
Mutta, kookosöljy on joka tapauksessa monikäyttöinen ihmetuote- itse olen käyttänyt sitä mm. "In shower bodymilk" käyttötarkoitukseen.
Unohtakaa Niveat,
Kookosöljy toimii sekä keittiössä että kylpyhuoneessa!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Maidoton smoothie ei olekaan smoothie, vai onko?
En ole koskaan omistanut blenderiä. Ehkä se on syynä terminologiseen tietämättömyyteeni, joka paljastui, kun lupauduin tekemään ensi viikon lauantain Ravintolapäivän ravintolaamme marjaisan smoothien. Kylmäsäilytystilojen vähyyden vuoksi arvelimme, että olisi parempi, jos smoothiessa ei käytettäisi maitotuotteita.
Lähdin sitten googlettemaan muutamia valmiiksi testattuja reseptejä sanoilla maidoton smoothie, smoothie ilman maitoa tai marjaisa smoothie. Tulos oli laihanlainen. Lähes poikkeuksetta resepteissä oli jugurttia, rahkaa tai maitoa. Jostain kuitenkin silmille pomppasi sana Fruitie. Haa! Smoothie ei taidakaan olla smoothie, jos siinä ei ole maitoa. Ainakin Arnold’s ja Hesburger, nuo terminologian tiennäyttäjät, käyttävät vain marjoja ja hedelmiä sisältävistä juomistaan nimeä Fruitie.
Sen tarkemmin asiaan perehtymättä päädyin kokeilemaan työpaikalta lainatulla blenderillä erilaisia mehupohjaisia vaihtoehtoja ja tuloksena syntyi herkullinen ja raikas vaniljanmakuinen mustikka-puolukkajuoma, jota Sweethearts Gone Salty –ravintolamme tarjoaa lauantaina 18.5.2013 Kauniaisten keskustassa. Olkoon drinksu nimeltään vaikka Berrie.
torstai 9. toukokuuta 2013
Hetki ennen kuin mökki idylli särkyi....
Idyllinen hetki ennen kuin takka meni tukkoon ja savua oli joka puolella. Sokerina pohjalla, Repe pääsi vauhtiin- tyttäreni ystävättären koira...
Toisaalta, takka menee aina tukkoon ja savu hälvenee, lopulta. Ja, Repe oli vain oma itsensä.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Aina on aikaa aamukeksille tai piparille...
Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan
Mutta tänä aamuna voisin yhtä hyvin yllättää itseni tekemällä mutakakun, jonka sitten tarjoilen harvoille ja valituille. Kokeilkaa!
Mutta tänä aamuna voisin yhtä hyvin yllättää itseni tekemällä mutakakun, jonka sitten tarjoilen harvoille ja valituille. Kokeilkaa!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Leipiä uunissa..
Ai niin, nyt on uunissa juuren leivottuja ruisleipiä..
Toivottavasti eivät unohdu uuniin niin kuin viime kerralla, kun herätyskello ei herättänyt ajoissa. Niistä tuli sitten jälkiuunileipiä ja moottorisahaa tarvittiin leivän halkaisuun, kuten eräs asiakkaani kertoi:)

Täällä ollaan kuulolla!
Täällä ollaan kuulolla Tintti! Ja kohta on myös Kaisa ja Katikin..
Ihan alkuun ajateltiin kokata ja yrittää Ravintolapäivänä 18.5 Kauniaisissa.
Ravintolan nimenä on tietysti Sweethearts Gone Salty eli suolaista ja makeaa on tarjolla.
Ihan alkuun ajateltiin kokata ja yrittää Ravintolapäivänä 18.5 Kauniaisissa.
Ravintolan nimenä on tietysti Sweethearts Gone Salty eli suolaista ja makeaa on tarjolla.
Kuuleeko kukaan
Iltaa ystävät!
Kateus vie kalatkin vedestä!
Mutta nyt ei tarvitse enää lukea vain muiden kauniita blogeja vaan meillä on oma.
Täällä naiset bloggaa, kokkaa ja yrittää. Välillä onnistuu ja toisinaan menee tosi hyvin.
Tervetuloa kaikki kivat ja ronskit mukaan. Nyt on paljon asiaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)