Maanantai-iltana saimme olla ihan rauhassa, vaikka ilma oli ihana ja ulkona terassilla olisi voinut nauttia sekä ruoasta että maisemista. Voisi kuvitella, että terassille tulisi juuri sinä helteisenä kesäpäivänä rannan kautta lounaalle ja kävellen tietysti, kun ranta ja satama ovat kivenheiton päässä. Aika hyvä kohtuuhintainen kesäkohde ja lähimaastossa, jonne voi koko perheen voimin lähteä, mukaanlukien myös koirat, joille löytyy oma vesipiste.
Me siis päätimme kokeilla kalaa, erilaisia sellaisia. Itse otin paistetut muikut, joita olen ennenkin maistanut ja hyväksi havainnut. Mistä muikut olivat kotoisin, ei kukaan osannut keittiössä sanoa. Mutta väliäkö tuolla, kun ne olivat hyviä ja kesän ensimmäiset kuitenkin.Yhden asian olisin vaihtanut lautaseltani ja se oli perunamuusi, joka oli ihan oikeista perunoista, mutta oma valintani olisi kyllä ollut uudet perunat ja tillivoi.
Kati tilasi siikaa kanttarellikastikkeen kera. Kotoisen kesäinen annos, jonka kermainen kanttarellikastike oli meidän kaikkien suosikki.
Kaisa tilasi pariloitua lohta tartar-kastikkeella. Lohi oli maukasta ja annos kokonaisuudessaan kuulemma onnistunut. Uudet perunat toivat kivan, kesäisen fiiliksen.
Merihenkiseen sisustukseen on vaikuttanut muutkin kuin ympärillä olevat maisemat,
Espoon Pursiseuralla lienee osuutta tähän.
Kuvittele itsesi kuvassa:
Sade ropisee ikkunaan kun istut iltahämärässä ja tuijotat merelle, ehkä odotat jotakuta..
![]() | ||





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti