maanantai 10. kesäkuuta 2013

Villiä lähiraparperia.

Eilen lähdin ystäväni pihalta noutamaan suorastaan villinä ja vapaana kasvanutta lähiraparperia.Villiksi raparperin teki ystäväni mielestä se, että hän ei ole tehnyt yhtikäs mitään koko puskalle, milloinkaan..
No, onneksi raparperi on monivuotinen kasvi, ja alunperinkin ollut herrasväen puutarhojen komistuksena jo 1700-luvulla.
Tietämättäänkin sitä saattaa olla omavarainen, mitä tulee nokkosiin,voikukkiin joita friteerasin taannoin,raparperiin tai puhumattakaan piharatamoista ja apiloista.
Taas yksi hyvä tekosyy jättää nurmikko ajamatta, siellähän voi olla jotain syötäväksi kelpaavaa.








Nyt ajattelin tehdä tästä herrasväen herkusta hilloketta ja raparpericapuccinoa.
Hillokkeen ohjeen laitan jakoon ja kun olen testannut capuccinon, laitan senkin.
Hilloke, josta pikemminkin tuli hyytelöä, oli taivaallisen hyvää Saloniemen jugurtin kanssa.

P.S. Saloniemen tuotteita saa luomukaupastani, jos mieli tekee..

RAPARPERIHILLOKE

4-6 liivatelehteä
500g raparperia
4 dl hillosokeria
1/2 dl vettä
1/2 tl kardemummaa

Pane liivatelehdet kylmään veteen.Kuori ja paloittele raparperit ja laita ne kattillaan.Lisää sokeri,vesi ja kardemumma. Kiehauta ja kuri vahhto jos sitä tulee.Anna kiehua, kunnes raparperit ovat pehmenneet.

Purista liivatteista vesi ja sekoita ne kulhossa olevaan hillokkeeseen. Anna jäähtyä.
Purkita ja anna vaikka kesätuliaisena tai syö kaikki itse.



2 kommenttia:

  1. Wau todella maukkaan näköistä! Pakko kokeilla ;-) Go Naiset Go!

    VastaaPoista
  2. Oh tämä on testattava! Mietin tuota tismalleen samansuuntaista eilen vuohenputkia takapihalta kitkiessäni.

    VastaaPoista